Työkokemus
Pari- ja perheterapia
Yksityisvastaanottoni sijaitsee Järvenpäässä ja Tuusulassa (Hyrylä). Teen asiakkaita pari-, perhe- ja yksilöterapiaan.
Olen työskennellyt perheterapeutin toimessa Järvenpään perheneuvolassa keväästä 2007 lähtien. Työssäni olen tavannut asiakkaita erilaisissa kokoonpanoissa: koko perheitä, vanhempia yksin ja pariskuntina, lapsia yksin tai sisarustensa kanssa. Verkostotapaamisissa on ollut mukana myös opettajia tai sosiaalityöntekijöitä. Olen työskennellyt sekä yksin että eri työparien kanssa ja ollut mukana vetämässä vanhempien ryhmiä. Myös kriisityö on kuulunut osana työhöni. Olen ollut mukana oppilashuoltotyön kehittämisryhmässä.
Työnohjaus
Annan työnohjausta vastaanottotiloissani tai asiakkaan työpaikalla. Olen tehnyt yksilö-, ryhmä- ja työryhmätyönohjausta. Olen toiminut työnohjaajana lastensuojelussa, ammatillisissa oppilaitoksissa, kuntoutustyössä, päiväkodeissa sekä seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöille ja erilaisille terapeuteille.
Väkivaltatyö
Vuosina 2000-2007 työskentelin Lyömätön Linja Espoossa – toiminnassa väkivaltaa käyttäneiden miesten kanssa. Tapasin miehiä yksilökeskusteluissa sekä vedin paljon miestenryhmiä. Näinä vuosina kävin kouluttamassa väkivaltatyötä sosiaalialan työntekijöille, sekä olin mukana erilaisissa työryhmissä.
Lastensuojelutyö
Oulunkylän vastaanottokodissa (nykyään Oulunkylän perhetukikeskus) vuosina 1997-2000 työskentelin kouluikäisten lasten vastaanotto-osastolla ohjaajan toimessa. Työ sisälsi sekä lasten hoidollista tukea että perhetyötä. Vastaanottokoti toimi myös lapsille kriisisijoituspaikkana.
Muu asiantuntijatyö
Olin mukana asiantuntijana Erilainen matka – kun perheeseen syntyy keskoslapsi -DVD:n teossa. Se on toteutettu HYKS Lastenklinikan Vastasyntyneiden teho-osaston ja Taideteollisen korkeakoulun yhteistyönä. DVD:llä käsitellään keskosuutta lasten ja vanhempien näkökulmista.

